Tapiolan Killan koristeltu kesäauto 2009
    Tapiolan Kilta Facebookissa

Äänestyslistat Elosalamantien alueen asemakaavamuutoksesta


Tällä sivulla on julkaistu Elosalamantien asemakaavaan (Tapiola, eteläinen, 210506) liittyvät Espoon valtuuston äänestyslistat kokouksesta 4.5.2009. Vain niiden valtuutettujen nimet on julkaistu, jotka ovat olleet kokouksessa läsnä. Äänestyslistat ja sitaatit ovat otteita virallisesta pöytäkirjasta.


Valtuusto 4.5.2009


Esitys, äänestykset ja päätös:

Valtuusto hyväksyy Tapiola eteläisen, alue 210506, 20.2.2007 päivätyn ja 2.6.2008 muutetun asemakaavan muutoksen, piir.nro 6236.

Laukkanen Rastimon ym. kannattamana teki seuraavan palautusehdotuksen:

”Asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi siten, että korttelin 12014 tontilla 2 sijaitseva liikerakennus säilytetään osana arvokasta ja perinteikästä kaupunkikuvaa museoviraston esityksen mukaan. Lisäksi uudisrakennuksen tulisi olla esitettyä massamallia taaempana nykyisen rakennuksen katujulkisivulinjasta.”

Keskustelun palautuksesta päätyttyä puheenjohtaja ehdotti, että äänestyksessä ne, jotka kannattavat Laukkasen palautusehdotusta, äänestävät "jaa" ja ne, jotka vastustavat sitä, äänestävät "ei". Valtuusto hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen.


Jaa

Byman Kurt (PerusS/Sit)
Grundström Mia (SFP)
Helander Hannele (Vihr.)
Hiltunen Leo (PerusS/Sit.)
Juvonen Arja (PerusS/Sit.)
Kivistö Kalevi (Vas.)
Lahtinen Teemu (PerusS/Sit.)
Laukkanen Antero (KD)
Mikkola Merva (Vihr.)
Nevalainen Mari (Kok.)
Pursula Tiina (Vihr.)
Rastimo Kaisa (Vihr.)
Savola Terttu (KA)
Sonkeri Seppo (PerusS/Sit.)
Särkijärvi Jouni J. (Kok.)
Tallqvist Tarja (KD)
Uotila Kari (Vas.)
Ei

Elo Tiina (Vihr.)
Erkama Ritva (Kok.)
Gestrin Christina (SFP)
Guzenina-Richardson Maria (SDP)
Haglund Carl (SFP)
Hertell Sirpa (Vihr.)
Hintsala Mikko (Kesk.)
Holst Jan (Kok.)
Hursti Anna-Mari (Kesk.)
Joensuu Marjut (Vihr.)
Johansson Ulf (SFP)
Jungner Maria (SDP)
Jääskeläinen Jarmo (Kok.)
Kalpala Tuija (Kok.)
Kasvi Jyrki (Vihr.)
Kemppi-Virtanen Pirjo (Kok.)
Klar Harriet (SDP)
Knaapila Nina (Vihr.)
Konttas Ari (Kok.)
Kuusisto Kari (Kok.)
Laakso Tommi (Kok.)
Lampi Veera (Vihr.)
Leppäkorpi Jaana (SDP)
Lumme Jasminiitta (SDP)
Luomaranta Ritva-Liisa (Kok.)
Markkula Markku (Kok.)
Matikainen-Kallström Marjo (Kok.)
Matikka Marjo (Vihr.)
Merra Martti (Kok.)
Mire Abdirahman Ali (SDP)
Misukka Heljä (Kok.)
Mäkelä Jukka (Kok.)
Niemi Marika (Kok.)
Oila Kimmo (Kok.)
Oldenburg Monica (SFP)
Pelkonen Nina (Kok.)
Perklén Elli (Kok.)
Rossi Yrjö (Kesk.)
Seppälä Kai (Kok.)
Sistonen Markku (SDP)
Torkki Markus (Kok.)
Vaara Pekka (SDP)
Weurlander Katinka (SFP)
Viljakainen Paula (Kok.)
Värmälä Johanna (SDP)
Äikäs-Idänpään-Heikkilä Saija (Kok.)
Tyhjä

Seppä Heikki (Kok.)

Äänestyksessä valtuusto 46 äänellä 17 ääntä vastaan, 1 äänestäessä tyhjää ja 3 ollessa poissa hylkäsi Laukkasen palautusehdotuksen.

Särkijärvi Laukkasen ym. kannattamana ehdotti, että asia hylätään.

Puheenjohtaja ehdotti, että äänestyksessä ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat Särkijärven hylkäysehdotusta, äänestävät "ei". Valtuusto hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen.


Jaa

Elo Tiina (Vihr.)
Erkama Ritva (Kok.)
Gestrin Christina (SFP)
Grundström Mia (SFP)
Guzenina-Richardson Maria (SDP)
Helander Hannele (Vihr.)
Hertell Sirpa (Vihr.)
Hintsala Mikko (Kesk.)
Holst Jan (Kok.)
Hursti Anna-Mari (Kesk.)
Joensuu Marjut (Vihr.)
Johansson Ulf (SFP)
Jungner Maria (SDP)
Jääskeläinen Jarmo (Kok.)
Kalpala Tuija (Kok.)
Kasvi Jyrki (Vihr.)
Kemppi-Virtanen Pirjo (Kok.)
Klar Harriet (SDP)
Knaapila Nina (Vihr.)
Konttas Ari (Kok.)
Kuusisto Kari (Kok.)
Laakso Tommi (Kok.)
Lampi Veera (Vihr.)
Leppäkorpi Jaana (SDP)
Lumme Jasminiitta (SDP)
Luomaranta Ritva-Liisa (Kok.)
Markkula Markku (Kok.)
Matikainen-Kallström Marjo (Kok.)
Matikka Marjo (Vihr.)
Merra Martti (Kok.)
Mire Abdirahman Ali (SDP)
Misukka Heljä (Kok.)
Mäkelä Jukka (Kok.)
Niemi Marika (Kok.)
Oila Kimmo (Kok.)
Oldenburg Monica (SFP)
Pelkonen Nina (Kok.)
Perklén Elli (Kok.)
Pursula Tiina (Vihr.)
Rossi Yrjö (Kesk.)
Seppä Heikki (Kok.)
Seppälä Kai (Kok.)
Sistonen Markku (SDP)
Torkki Markus (Kok.)
Vaara Pekka (SDP)
Weurlander Katinka (SFP)
Viljakainen Paula (Kok.)
Värmälä Johanna (SDP)
Äikäs-Idänpään-Heikkilä Saija (Kok.)
Ei

Byman Kurt (PerusS/Sit)
Hiltunen Leo (PerusS/Sit.)
Huhta Seppo (PerusS/Sit.)
Juvonen Arja (PerusS/Sit.)
Kivistö Kalevi (Vas.)
Lahtinen Teemu (PerusS/Sit.)
Laukkanen Antero (KD)
Mikkola Merva (Vihr.)
Nevalainen Mari (Kok.)
Rastimo Kaisa (Vihr.)
Savola Terttu (KA)
Soini Timo (PerusS/Sit.)
Sonkeri Seppo (PerusS/Sit.)
Särkijärvi Jouni J. (Kok.)
Tallqvist Tarja (KD)
Uotila Kari (Vas.)

Äänestyksessä valtuusto 49 äänellä 16 ääntä vastaan ja 2 ollessa poissa hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Elosalamantien kaavan valtuustopäätösten äänestyslistat alkuperäismuodossaan (pdf)
(Huom. pdf-tiedoston sivut eivät ole järjestyksessä!)

Tapiolan Kilta 2010 -lehden verkkoversio

Tapiolan uutisia ja tapahtumia:


26.5
Tapiolan maalaismarkkinat

25.5 - 26.5
Tapiolan KesäStartti

16.5
Punkkirokote- bussi Tapiolassa

14.5
Soivat ja tanssivat veistokset

29.4
Minitapiola palaa leikkialueen kylkeen

23.4
Valtuusto hyväksyi Tapiolan urheilupuiston kaavan

Elokuviin Tapiolassa? Katso täältä Kino Tapiolan viikko- ohjelmisto!


© Tapiolan Kilta ry
Sivuston viimeisin päivitys 10.5.2012