|
Etusivu
Esittely ja toiminta Tiedotteet Tapahtumia Tapiolan kehitys Kartta Kuvagalleria Liity jäseneksi Anna palautetta Postituslista Linkkejä
Katso täältä miten äänesi saanut valtuutettu on käyttäytynyt Tapiolan asemakaavoja koskevissa päätöksissä. |
Tapiola, eteläinen ja Etelätuulentie, 210508
Kuvan lähde: Avoin Espoo Taustaa:Eteläisen Tapiolan asemakaavamuutoksen 210508 tavoitteena oli osoittaa "laadukas ja Tapiolan ympäristöön sopeutuva" toimistorakentaminen etelä-Tapiolaan Länsiväylän ja Etelätuulentien tuntumaan. Rakentamisen myötä alueella sijainnut huonokuntoinen Revontulen koulu purettiin alta pois, minkä lisäksi rakentamista osoitettiin myös koulua ympäröiville tonteille. Käytännössä kaavamuutoksella mahdollisettiin tilojen rakentaminen Tapiola-ryhmän uudelle konttorille. Vaikka Etelätuulentien kaavamuutos lisäsi alueen rakennustehokkuutta merkittävästi, ei rakentamista sinänsä pidetty Tapiolan Killan ja useiden asukkaidenkaan silmissä ongelmana. Koska uudisrakennuksia ei käytännössä osoitettu puistojen päälle, piti Kilta aluetta soveltuvana Tapiolan täydennysrakentamiseen. Varsinaiseksi ongelmaksi ja huolenaiheeksi nousi kuitenkin rakentamisen osoittaminen nimenomaan toimisto- eikä asuinrakentamiselle. Tämä liittyi kiinteästi Killan huoleen Tapiolan herkempien alueiden (kuten Kaupinkallion metsän) rakentamispaineista. Mikäli Etelätuulentien kaava-alueelle olisi voitu rakentaa asuntoja toimistojen sijasta, olisi ollut oletettavaa, että asuntojen rakennuspaine muualla Tapiolassa olisi vastaavasti keventynyt. Tämän johdosta Kilta korosti kannanotossaan (1.8.2006) ja muistutuksessaan (18.9.2006) alueen osoittamista (nykyistä laajemmin) asuinrakentamiselle. Samoilla linjoilla oli myös Tapiolan silloinen alueneuvottelukunta ja eräät lähiasukkaat. Kannanotoista huolimatta Espoon kaupunki ei pitänyt aluetta kelvollisena asuinrakentamiselle, vaan korosti vastineessaan mm. Tapiola-ryhmän tilasuunnitelmaa ja tarpeita, sekä yhtiön ensisijaisuutta uuden rakennusalueen käytössä. Lopullisesti asemakaava hyväksyttiin valtuuston kokouksessa 26.2.2007 äänin 60-3, ja alueen toimistorakentaminen on vuoteen 2010 mennessä päässyt jo loppusuoralle. Asuntoja ja lisää toimistotilaa on kuitenkin sittemmin kaavailtu mm. korttelialueen itäpuolelle Länsiväylän varteen. Tapiolan Kilta seuraa alueen suunnitelmia. Ladattavaa (pdf):Tapiolan Killan kannanotto (1.8.2006) Tapiolan Killan muistutus (18.9.2006) |
Tapiolan uutisia ja tapahtumia: 26.5 Tapiolan maalaismarkkinat 25.5 - 26.5 Tapiolan KesäStartti 16.5 Punkkirokote- bussi Tapiolassa 14.5 Soivat ja tanssivat veistokset 29.4 Minitapiola palaa leikkialueen kylkeen 23.4 Valtuusto hyväksyi Tapiolan urheilupuiston kaavan Elokuviin Tapiolassa? Katso täältä Kino Tapiolan viikko- ohjelmisto! |



