Tapiolan Killan koristeltu kesäauto 2009
    Tapiolan Kilta Facebookissa

Katso täältä miten äänesi saanut valtuutettu on käyttäytynyt Tapiolan asemakaavoja koskevissa päätöksissä.

Tapiolan keskus II, 210307 (vanhusten palvelutalo)


Kaupinkallion palvelutalon sijainti kartalla
Kuvan lähde: Avoin Espoo

Taustaa:


Kaupungin hankkeessa "Tapiolan keskus II, 210307" toteutetaan uusi vanhusten palvelutalo Kaupinkallion metsään AsOy Tapiolan Palvelukodin ja Kaupinkallion pysäköintitalon väliin.

Toisin kuin Kaupinkallion pistetalot, vanhusten palvelutalo ei hävitä toteutuessaan merkittävää osaa Kaupinkallion metsästä. Tapiolan Kilta onkin suhtautunut hankkeeseen alusta alkaen positiivisesti kahdessa lausunnossaan (2005 kaavaluonnoksesta ja 2006 kaavaehdotuksesta). Ensimmäisessä lausunnossaan Kilta esitti suuntaa antavia parannusehdotuksia mm. palvelutalon tonttirajoista, tähdentäen samalla, ettei metsää tule kaataa enempää kuin ehdottomasti on tarpeen.

Kaavaehdotuksessa palvelutalon massoittelua korjattiin kaupungin toimesta enemmän metsää säästävälle linjalle, mikä näkyi mm. kaavaluonnoksessa olleen varjostavan ja pitkälle metsään ulottuvan pohjoisseinän pois leikkaamisena. Tämän johdosta Kilta esitti kaupungille jälkimmäisessä lausunnossaan kiitokset mielipiteiden huomioimisesta, tähdentäen silti, että Kaupinkallion metsä palvelutalon ympärillä on ehdottomasti säilytettävä koskemattomana alueen luonnonläheisyyden ja elävyyden takaamiseksi mm. palvelutalon tulevien asukkaiden kannalta. Samalla muistutettiin, että palvelutalon pelastustiestä ei tule tehdä liian massiivista ylimääräistä katua, vaan luontoa on säästettävä mahdollisimman pitkälle.

Palvelutalon asemakaava hyväksyttiin yksimielisesti valtuuston kokouksessa 13.11.2006. Talon rakentaminen alkanee kesällä 2010.

Ladattavaa (pdf):


Tapiolan Killan kannanotto kaavaluonnokseen (13.9.2005)
Tapiolan Killan kannanotto kaavaehdotukseen (19.5.2006)

Tapiolan Kilta 2010 -lehden verkkoversio

Tapiolan uutisia ja tapahtumia:


26.5
Tapiolan maalaismarkkinat

25.5 - 26.5
Tapiolan KesäStartti

16.5
Punkkirokote- bussi Tapiolassa

14.5
Soivat ja tanssivat veistokset

29.4
Minitapiola palaa leikkialueen kylkeen

23.4
Valtuusto hyväksyi Tapiolan urheilupuiston kaavan

Elokuviin Tapiolassa? Katso täältä Kino Tapiolan viikko- ohjelmisto!


© Tapiolan Kilta ry
Sivuston viimeisin päivitys 10.5.2012