Tapiolan Killan koristeltu kesäauto 2009
    Tapiolan Kilta Facebookissa

Katso täältä miten äänesi saanut valtuutettu on käyttäytynyt Tapiolan asemakaavoja koskevissa päätöksissä.

Tapiolan Killan tapahtumakalenteri


Tältä sivulta löydät viimeisimmät tiedot Tapiolan Killan järjestämistä tapahtumista. Lisäksi julkaisemme tilanteesta riippuen ilmoituksia myös muista merkittävistä tapahtumista Tapiolassa. Tapahtumat on jaettu tuleviin ja menneisiin tapahtumiin (vanhimmat arkistomateriaalin pohjalta).

Tulevia tapahtumia


(Ei tiedossa olevia tapahtumia)


Aikaisempia tapahtumia


28.5.2011 Tapiolan Killan KesäStartti
20.11.2010 Tapiolan Killan joulunavaus
18.11.2010 "Suur-Tapiola siistiksi" - yleisötilaisuus
29.5.2010 Sade ja aurinko vuorottelivat Tapiolan Killan kesätapahtumassa
26.11.2009 Metro ja liikekeskustan uudistus puhuttivat Killan asukastilaisuudessa
16.5.2009 Aurinko siivitti Tapiolan Killan kevättapahtumaa
30.8.2008 "90 näkemystä Espoon uudesta teatterista"
13.5.2008 Floranpäivän talkoot sujuivat aurinkoisessa säässä
23.10.2007 Tapiolan Killan asukasilta Tapiolan koululla
12.6.2007 Tapiolan Killan asukasilta Kino Tapiolassa
23.1.2006 Espoon kaupunkipolut -esitesarja avaa näkökulmia
8.12.2005 Kansalaisadressin luovutus Espoon kaupunkisuunnittelulautakunnalle
30.10.2005 Kino Tapiola juhli 50-vuotistaivaltaan
Tapiola 50 vuotta vuonna 2003


28.5.2011: Tapiolan Killan KesäStartti
Tapiolan Kilta oli mukana lauantaina 28.5.2011 Tapiola Toimii ry:n järjestämässä Tapiolan KesäStartissa. Killan ständipisteellä Stockammin ja Aktia-pankin kulmalla kävi päivän mittaan kymmenittäin asukkaita tutustumassa Killan toimintaan pulla-, kahvi-, ja mehutarjoilun ohessa. Puheenaiheiksi nousivat mm. Tapiolan liikekeskustan vaiheen I rakennussuunnitelmat, joiden rakennustehokkuuden vähentämiseksi Kilta edelleen kerää adressia. Myös Tapiolan siisteys mm. Otsolahden vanhan lämpökeskuksen ympäristön osalta puhutti kävijöitä. Kaiken kaikkiaan tilaisuus sujui erittäin hyvissä merkeissä, ja sääkin pysyi kauniina. Osallistujien suurta määrää kuvaa jo se, että pelkästään kahvia kului yli 20 litraa. Kilta kiittää kaikkia osallistujia, ja toivottaa koko Tapiolalle aurinkoista kesää!

Kuvia KesäStartista


20.11.2010 Tapiolan Killan joulunavaus

Tapiolan Kilta osallistui lauantaina 20.11 puutarhakaupungin joulunavaukseen Heikintorilla yhdessä Tapiola Toimii ry:n kanssa. Killan ständillä tarjottiin kello yhdentoista ja kahden välillä paitsi glögiä ja piparkakkuja, myös esitteitä ja tietoa Killan toiminnasta. Lisäksi toimipisteellä oli onnenpyörä palkintoineen, ja olipa paikalla tapiolalainen nuorisokuorokin viihdyttämässä läsnäolijoita joululauluin.

Killan ständillä vieraili päivän mittaan satoja ihmisiä nauttimassa virvokkeista ja keskustelemassa Killan edustajien kanssa yhdistyksestä ja puutarhakaupungin tulevaisuudesta. Läsnäolijoiden huomattavaa määrää kuvantaa mm. se, että pelkästään glögimukeja Kilta täytti päivän aikana 503 kpl!

Päivän mittaan keskustelua herättivät erityisesti vastikään nähtävillä olleet Tapiolan Keskustan Vaiheen I suunnitelmat, joiden keventämiseksi Kilta edelleen kerää adressia. Tilaisuuden edetessä ei säästytty myöskään yllätyksiltä, sillä Killan ständin paikkaa piti muuttaa kesken päivän paikallisten liikeyrittäjien vaatimuksesta. Loppujen lopuksi kaikki sujui kuitenkin joustavasti, ja lopputunnelmissa Kilta koki tilaisuuden onnistuneen hyvin paitsi joulutunnelman avaamisessa, myös tapiolalaisten tavoittamisessa.

Tapiolan Kilta kiittää kaikkia läsnäolijoita, ja toivottaa iloista joulun odotusta koko puutarhakaupungin asukkaille!

Kuvagalleria joulunavajaisista


18.11.2010 "Suur-Tapiola siistiksi" - yleisötilaisuus

Tapiolan Kilta ja Suur-Tapiolan asukasfoorumin valmisteluryhmä järjestivät Tapiolan koulun auditoriossa torstaina 18.11.2010 yleisötilaisuuden, jonka teemana olivat Suur-Tapiolan ympäristön kunnossapito ja hoito.

Tilaisuuteen osallistuivat järjestäjien ja n. 40-päisen yleisön ohella kaupungin virkamiehistä Marjo Matikka (teknillinen lautakunta), J-V Kurki (rakennuslautakunta), Arto Tuomola (kunnossapitopäällikkö), Jouko Vehkakoski (katupäällikkö) ja Leena Ihalainen (viheraluepäällikkö). Luottamushenkilöistä paikalla olivat Mari Nevalainen (kok.), Kaisa Rastimo (vihr.) ja Jaana Leppäkorpi (SDP). Tapiolan Lämpö Oy:tä edusti Hannu Tarsaranta. Tilaisuuden juonsi Olli Ihamäki.

Tilaisuus alkoi asukasfoorumin ja Killan edustajien avajaispuheilla, joita seurasi Killan varapuheenjohtajan, Jukka Silveniuksen Powerpoint-esitys Suur-Tapiolan kunnossapidon lähtökohdista ja tavoitteista. Pohjustuksessa lähdettiin liikkeelle peruskysymyksistä "Onko siisteys tärkeää?", "Onko Tapiola tärkeä?" ja "Onko Tapiola siisti?", minkä jälkeen tarkasteltiin faktoja Suur-Tapiolan kunnossapidon nykytilasta mm. kuvagallerian avulla. Pohjustusta seurasi Ihamäen juontama paneelikeskustelu, jossa yleisö ja panelistit kävivät vuoropuhelua Suur-Tapiolan ympäristön rappeutumisen ja hoidon puutteen aiheuttamasta asuinviihtyvyyden heikentymisestä. Keskustelua herättivät mm. töhrityt seinät, lumiaurojen rikkomat penkit ja nurmikot, luontoon heitetyt roskat sekä kysymykset siitä, kuka minkäkin alueen hoidosta lopulta vastaa.

Tilaisuuden ohjelmaan kuului myös Tapiolan Killan viime kesänä järjestämän pihakilpailun voittajien palkitseminen. Killan logolla ja tunnustuksella varustetut kehystetyt kunniakirjat luovutettiin puheenjohtaja Marja-Liisa Pietilän toimesta As Oy Raitinlinnan ja As Oy Tapiolan Suvituulen edustajille. Onnea voittajille!

Tapiolan Kilta kiittää lämpimästi kaikkia yleisötilaisuuteen osallistuneita, ja toivoo samalla keskustelujen herättäneen paitsi päättäjät, myös itse asukkaat ymmärtämään tilaisuuden ydinsanoman: Tapiolan ympäristön kunnossapidon ja hoidon tasoa tulee välittömästi kohentaa, ja se vaatii aktiivisuutta meiltä kaikilta!

Jukka Silveniuksen pohjustus ja kuvagalleria Suur-Tapiolan ympäristönhoidon ongelmakohdista (pdf)


29.5.2010 Sade ja aurinko vuorottelivat Tapiolan Killan kesätapahtumassa

Tapiolan Killan kesätapahtumaa 29.5 vietettiin vaihtelevassa säässä. Huolimatta rankoista sadejaksoista tapahtumaan kerääntyi huomattava joukko tapiolalaisia kuuntelemaan elävää musiikkia, tekemään kirpputorilöytöjä ja seuraamaan Tapiolan kehittämistä koskevaa paneelikeskustelua.

Tilaisuuden avasi Killan pj. Marja-Liisa Pietilä klo 10. Tapahtumassa esiintyivät päivän mittaan Espoon Musiikkiopisto, Tapiolan Voimistelijat, DCA-tanssiryhmä sekä Espoon Pop ja Jazz -opisto. Iltapäivän paneelikeskustelua juonsi Killan hallituksen jäsen Mari Nevalainen, ja panelistit olivat kaikki Espoon valtuustosta: Tiina Elo (vihr.), Johanna Karimäki (vihr.), Kimmo Oila (kok.), Pirjo Kemppi-Virtanen (kok.), Pertti Järvenpää (KD) ja Jussi Holma (kesk.). Keskustelussa panelisteille esitettiin kysymyksiä mm. Tapiolan liikekeskustan kehittämisestä, asukkaiden vaikutusmahdollisuuksista, yksittäisistä asemakaavoista (mm. Kaupinkallio) ja raidejokerista. Useimmat panelisteista olivat Tapiolan asukaslähtöisen kehityksen kannalla, vaikkakin näkemykset osin hajosivat mm. raidejokerin suhteen.

Killan pääteltalla oli ilmainen kahvi-, mehu-, ja pullatarjoilu, ja päivän mittaan kymmenet tapiolalaiset kävivät paikan päällä juomassa kahvia ja juttelemassa Killan edustajien kanssa Tapiolasta. Lapsille tilaisuuden ohjelmassa oli mm. onnenpyörä, katumaalausta ja ilmaisia ilmapalloja.

Katso täältä kesäjuhlan alkuperäinen mainos
Kuvagalleria kesäjuhlasta


26.11.2009 Metro ja liikekeskustan uudistus puhuttivat Killan asukastilaisuudessa

Tapiolan Killan torstaina 26.11.2009 järjestämä asukastilaisuus keräsi Tapiolan koulun auditorioon arviolta puolensataa kuulijaa. Tapahtuma sisälsi kahvitarjoilun ohella paneelikeskustelun, jonka vieraina olivat Länsimetro Oy:n projekti-insinööri Tero Palmu ja Tapiolan kehittämisprojektin johtaja Antti O. Mäkinen.

Tilaisuuden avasi Killan puheenjohtaja Jukka Silvenius. Avaussanoja seurasi Palmun esitys länsimetrosta, alkaen metron rakentamisaikatauluista aina liikennevälineen ja asemien teknisiin ominaisuuksiin sekä metron vaikutuksiin Tapiolan liikennesuunnittelussa. Näillä näkymin metron liikennöinti Tapiolassa alkaa vuoden 2014 lopulla. Palmun jälkeen Antti O. Mäkinen kertoi Tapiolan viimeisimmistä kehityssuunnitelmista mm. liikekeskustan osalta. Hänen mukaansa liikekeskustan lähivuosina toteutuvaan uudistukseen kuuluu paitsi metroaseman rakentaminen Merituulentien alle, myös maananlainen kalliopysäköintilaitos (ensi vaiheessa 1500 autopaikkaa), Stockmannin laajennus ja maanalainen galleriakäytävä uusine liikkeineen. Myöhemmin tulossa on myös kaava teatteritaloa ja kongressihotellia varten.

Auditorioon saapuneet kuulijat esittivät Tapiolan Killan kanssa vetäjille runsaasti kysymyksiä. Kuulijoita huoletti esimerkiksi liikekeskustan uudistusten vaikutus keskusta-alueen tiiviyteen, sillä juuri liikkeiden välisten ulkoalueiden suurta määrää pidetään yhtenä nykyisen keskustan vahvuuksista. Mäkisen mukaan ulkoalueet tulevat kuitenkin olemaan myös yksi uuden keskustan tärkeimmistä elementeistä. Liikekeskustan ohella myös Tapiolan alueen yleinen kaavoituspolitiikka puhutti; keskustelun lopuksi Killan hallituksen jäsenet Mari Nevalainen ja Jussi Laine esittivät vieraille ja yleisölle kannanottonsa asukkaiden huomioimisen tärkeydestä Tapiolan kehityksessä. Jussi Laineen Mäkiselle esittämään kysymykseen, miten asukkaat saisivat äänensä nykyistä paremmin kuuluviin ei vastauksen viesti ollut odotettua yleisluontoisempi: asukkaiden on oltava entistä aktiivisempia ottaessaan yhteyttä päättäjiin, sikäli kuin vaikuttaminen on mahdollista.

Katso täältä asukastilaisuuden alkuperäinen mainos ja tiedote (pdf)
Länsimetro - Tapiolan asema
Tietoa Tapiolan liikekeskustan uudistuksesta


16.5.2009 Aurinko siivitti Tapiolan Killan kevättapahtumaa

Aurinkoisen sään suosima Tapiolan Killan kevättapahtuma keräsi kulttuuriaukiolle päivän mittaan runsaasti tapiolalaisia nauttimaan musiikista, tekemään kirpputorilöytöjä ja kuulemaan päättäjien näkemyksiä Tapiolan nykytilasta. Espoon musiikkiopisto esiintyi; kansanmusiikkia 'EMOn kamujen' toimesta Elina Leskelän johdolla ja klassista laulua Maaria Virmavirran johtaessa. Tapiolan Voimistelijoiden lapset sulostuttivat aurinkoista aamua entisestään esityksellään Terhi Toivosen johtaessa. Lisää kulttuurielämyksiä tarjosi Espoo Art:n taide toripöytien välissä. Tapiolan Lämpö oy jakoi kaikille orvokkeja ja Killan järjestämä taimienvaihtopiste tarjosi mahdollisuuden tuoda ja viedä kasveja kotipuutarhaan. Lapset saivat kesäauton kukoistamaan ja Kuusakoski Oy antoi sille kierrätyksen kautta uuden elämän. Yhdessä Tapiola-yhtiöiden kanssa jaetut ilmapallot olivat menestys lasten keskuudessa.

Olli Ihamäen juontamassa paneelikeskustelussa Tapiolan todettiin hieman rapistuneen ja vuosien näkyvän etenkin keskustan pinnoissa. Panelisteina olivat Espoon kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen, kaupunginhallituksen pj. Saija Äikäs-Idänpään-Heikkilä, kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenet Pirjo Kemppi-Virtanen ja Kaisa Rastimo, viherpalvelun työpäällikkö Arto Tuomola, Tapiolan kehitysprojektin johtaja Antti O. Mäkinen, Länsimetro Oy:n hallituksen jäsen Pekka Vaara, Länsiväylän entinen päätoimittaja Uolevi Itkonen ja kirjailijat Claes Andersson ja Katri Sarmavuori.

Tapiolalainen nuori duo ”Bare Desperation” (Aaro ja Jaro Heikkinen) kruunasi päivän ja innoitti 70 kirpputoripöydän tavarankierrättäjät suosionosoituksiin. Killan 'Toiveiden Tynnyriin' saama kirjallinen palaute oli lähes yksimielisesti tapahtuman uudelleen järjestämisen kannalla.

Lue täältä Länsiväylän artikkeli kevättapahtumasta
Katso myös kevättapahtuman alkuperäinen esite (pdf)


30.8.2008 "90 näkemystä Espoon uudesta teatterista"

Tapiolan Kilta järjesti lauantaina 30.8.2008 Heikintorin II kerroksessa piirustuskilpailun, jossa lapset ja aikuisetkin esittivät versionsa Tapiolaan kaavaillusta teatteritalosta. Kilpailu oli osa Espoon juhlaviikkoa ja Tapiola Toimii ry:n ”Makujen Tapiola” -tapahtumaa. Alla poimintoja kilpailutöistä (katso myös kuvagalleria):

Nelli Varjovaara 5v Emmi Haapalainen 6v Väinö Tuovinen 9v
Robert Narinen 12v Heimo Hänninen (yli 23v sarja) Ebba Lundell 4v - kunniamaininta

Länsiväylän artikkeli piirustuskilpailusta (2.9.2008)


13.5.2008 Floranpäivän talkoot sujuivat aurinkoisessa säässä

Tapiolan Kilta järjesti tiistaina 13.5.2008 Floranpäivän kunniaksi pienimuotoisen kunnostustempauksen, jonka tavoitteena oli nostaa esille Tapiolan yleisten alueiden hoidon taso sekä virkistää puutarhakaupungin keväistä ilmettä talkoohengessä. Tilaisuuden pääohjelmana oli maalata Tapiolan keskusaltaan rapistunut aurinkoterassi uudella keltaisella maalipinnoitteella, sekä rakentaa terassin ja uimahallin välille puinen istutusaita.

Floranpäivän tempaus sujui aurinkoisessa säässä, ja tilaisuutta säesti Tapiolan koulun 5-jäsenisen orkesterin elävä musiikki. Lisäksi tarjolla oli kahvia ja pientä purtavaa. Osallistujia tapahtumaan ilmaantui Killan toimijoiden ohella valitettavasti vain reilut kymmenkunta, mikä jäi paljolti tavoitteita pienemmäksi. Toisen ongelman tuotti maalin loppuminen kesken talkootöiden, kun vasta kolmannes aurinkoterassista oli maalattu. Tämän johdosta terassin lopullinen kunnostus siirtyi myöhemmäksi. Takaiskusta huolimatta illan tunnelma oli hyvä kun aurinkoterassin ympäristö siistiytyi roskien keräämisen myötä. Myös suunniteltu istutusaita toteutui.

Vaikka Floranpäivän tilaisuus ei kaikkia tavoitteitaan saavuttanutkaan, se kuitenkin nosti esille asian, joka tosiasiassa kuuluisi päättäjille eikä vain asukkaille: Tapiolan yleisten alueiden kunto ja rappio on omiaan vähentämään puutarhakaupungin viihtyvyyttä, ja korjausrakentaminen tulisi huomioida Tapiolan kehityksessä huomattavasti nykyistä paremmin.

Floranpäivän tilaisuuden lehdistötiedote 6.5.2008 (pdf)
Mainos floranpäivän tapahtumasta (pdf)


23.10.2007 Tapiolan Killan asukasilta Tapiolan koululla

Tapiolan Killan asukastilaisuus Tapiolan koulun auditoriossa keräsi useita kymmeniä kuulijoita. Kahvitarjoilun ohella tilaisuus sisälsi paneelikeskustelun, jonka vetäjinä toimivat Lauri Niemi Tapiolan kehitysprojektista, Pirjo Kemppi-Virtanen kaupunkisuunnittelulautakunnasta, Sari Castrén Rakennusvalvontakeskuksesta ja Jukka Silvenius Tapiolan Killasta. Tilaisuuden juonsi Olli Ihamäki.

Tilaisuudessa käsiteltiin pääosin Tapiolan kaavahankkeita ja rakentamista, mm. Hagalundinkallion asemakaavamuutosta ja Kehä I:n tunnelointia.

Katso täältä asukastilaisuuden alkuperäinen mainos
(Huom. tilaisuuden alkuperäinen paikka oli Kino Tapiola)


12.6.2007 Tapiolan Killan asukasilta Kino Tapiolassa

Tiistai-illan tilaisuuteen oli saapunut lähes 100 Tapiolan asiasta kiinnostunutta keskustelijaa. Illan aiheena oli Tapiolan rapistuminen ja ylläpidon puuttuminen. Toisena asiana keskusteltiin Tapiolan kehittämishankkeista, uudisrakentamisesta ja säilyttämisestä.

Katso ilmoitus (pdf)

Tapiolan Killan puheenjohtaja Jukka Silvenius painotti avauksessaan kaikkien saamista mukaan asukkaiden mielipiteen huomioon ottamiseksi, tehtäessä päätöksiä rakentamisesta, korjaamisesta tai siisteydestä. Alueen asukasyhdistyksenä Tapiolan Kilta ry. on ainoa järjestö, jonka ensisijainen tehtävä on pitää asukkaiden näkökulmaa esillä.

Illan juontajan ominaisuudessa Tapiolalainen toimittaja Olli Ihamäki selosti ja otti yleisöäkin mukaan kommentoimaan lyhytfilmiä Tapiolan kukoistuskaudelta, joka oli saatu lainaan Kaupunginmuseon kokoelmista. Ihamäki avasi keskustelun Tapiolan alueen ylläpidosta ja siisteydestä kertomalla esimerkin, jossa oli tarkastellut erään vanhan kukkaistutuksen surullista tilaa ja odotellut sen korjaamista nyt jo parin vuoden ajan.

Esimerkki herätti osallistujien keskuudesta useita surullisia tarinoita nykypäivän tasosta etenkin Tapiolan Puutarhakaupungin viheralueiden ja kukka-istutusten ylläpidosta. Surullista kyllä, vastaavat tapaukset ovat nykyään Tapiolassa enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Syvä yksimielisyys tuntui vallitsevan siitä, että näin ei voi jatkua.

Espoon kaupunki työn teettäjänä ja myös työntekijät täytyy saada välittämään puutarhakaupungin ylläpitämisestä. Nykyinen puutarhanhoidon taso on saanut jo monet kysymään:”Mikä puutarhakaupunki?” Keskustelussa tuotiin myös esiin Espoon kaupungin ja Asuntosäätiön välinen sopimus Tapiolan alueiden luovutuksesta, jossa Espoo sitoutuu pitämään Tapiolan puistoalueet yllä silloisella tasolla ja silloisessa laajuudessaan.

Vilkkaan siisteys– ja ylläpitokeskustelun jälkeen kaupunginsuunnittelulautakunnan jäsen Pirjo Kemppi-Virtanen esitteli lyhyesti vireillä olevat kehityshankkeet, Tapiolan Kehitysprojektin johtaja Lauri Niemen toimittamasta materiaalista. Viimeisenä alustuksena Tapiola Toimii ry:n hallituksen puheenjohtaja Jari Grönmark esitteli yhdistyksen toimintaa Tapiolan liikekeskuksen hyväksi.

Monet kehityshankkeet kirvoittivat yleisöstä kommentteja, mielipiteitä ja jopa ohjeita kehityshankkeen vetäjille. Niistä lähemmin tarkemman muistion valmistuessa.

Panelisteina yleisön edessä keskusteluun osallistuivat:

Pirjo Kemppi-Virtanen (Kaupunkisuunnittelulautakunta)
Jari Grönmark (Tapiola Toimii ry)
Jukka Silvenius (Tapiolan Kilta ry)
Pirjo Pentikäinen (Tapiolan Lämpö Oy)

Olli Ihamäki päätti Kino Tapiolan viimeisen yleisötilaisuuden kello 20:30.

Tapiolan Kilta ry. tekee asukasillasta yhteenvedon, joka luovutetaan Tapiolan Alueneuvottelukunnalle, Espoon kaupungille toimitettavaksi. Yhteenveto julkaistaan myös näillä sivuilla kesän aikana.

Lue muistio asukasillasta (pdf)


23.1.2006 Espoon kaupunkipolut -esitesarja avaa näkökulmia

Espoon kaupunkipolut -sarja sisältää viiden kaupunkikeskuksen alueille sijoittuvia kaupunkipolkuja, jotka vievät läpi omaleimaisen ja monikerroksisen kaupungin. Nyt sarjan viimeinen osa, Tapiola, on julkaistu. Aiemmin sarjassa ovat ilmestyneet Espoon keskuksen, Leppävaaran, Espoonlahden ja Matinkylän esitteet. Espoon kaupunkipolut -esitteitä on jaossa mm. Espoon kirjastoissa ja yhteispalvelupisteissä, ja ne ovat luettavissa myös kaupungin kotisivuilla.

Espoon kaupunkipolut -sarja tutustuttaa poluilla kulkevan lähiympäristöönsä - molemmilla kotimaisilla kielillä. Sarjan 19 polkua esittelevät kaikkiaan yli 400 erilaista espoolaiskohdetta. Kaupunkikeskuksissa ja niiden lähiympäristössä kiertelevillä poluilla on läsnä historia ja nykypäivä, vireä kaupunkikulttuuri eri muodoissaan sekä alueen rikas luonto.

Kaupunkipolkuesitteet on tarkoitettu nykyisille ja entisille espoolaisille, Espoosta kiinnostuneille vierailijoille ja erityisesti kaupungin uusille asukkaille. Sarjalla on tarjottavaa kaikille niille, jotka haluavat opastetusti ja paikan päällä tutustua Espoon eri alueisiin.

Espoon kaupungin tuottaman sarjan mittavaan toteutustyöhön on osallistunut laaja joukko espoolaisia toimijoita - kansalaisjärjestöjä, viranomaistahoja sekä yksittäisiä kaupunkilaisia. Hankkeen ovat toteuttaneet yhteistyössä Espoon kaupunki, Suomen Kotiseutuliitto, Uudenmaan liitto, Espoon Kaupunginosayhdistysten Liitto, Esbo hembygdsförening, Espoon tuomiokirkkoseurakunta ja Esbo svenska församling sekä alueiden omat kaupunginosaseurat, -seurat ja seurakunnat. Esitteet on toimittanut Suomen kotiseutuliiton koordinaattori Pauli Saloranta, editoinnista ja ulkoasusta on vastannut mainostoimisto Onnion. Suomen Kotiseutuliitto toteuttaa kaupunkipolkujen jatkohankkeita mm. Tuusulassa ja Vuosaaressa.

Lisätietoa:
www.espoo.fi/kaupunkipolut


8.12.2005 Kansalaisadressin luovutus Espoon kaupunkisuunnittelulautakunnalle

Tapiolan Kilta ry tarjosi aktiivisille Tapiolalaisille vaikutuskanavan linkittämällä "Tapiolan puutarhakaupunkiluonne kunniaan Kehä I:n kaavoittamisessa!" - adressin verkkosivuilleen. Adressissa otettiin kantaa Hagalundinkallion (Kehä I tunnelointi) ja Maarinsolmun kehityshankkeisiin ja peräänkuulutettiin asukkaiden tarpeet huomioivaa kaupunkisuunnittelua.

Kokonaisuudessaan adressiin tuli n. 400 nimeä. Näistä Internet-adressin osuus oli vajaat 200 kpl, toisen puolen tullessa perinteisistä paperiadresseista. Yhteensä 10 lähitaloyhtiötä allekirjoitti kannanoton, toiset puheenjohtajan, toiset hallituksen nimissä.

Adressin luovutuksen yhteydessä Tapiolan Kilta ry toi esille samansuuntaisen kantansa alueen asukasyhdistyksenä - lue kannanotto ja lehdistötiedote kaavoitussivuiltamme (ks. Hagalundinkallion ja Maarinsolmun hankkeet).


30.10.2005 Kino Tapiola juhli 50-vuotistaivaltaan

Arne Ervin suunnittelemassa Kino Tapiolassa järjestettiin ensimmäinen elokuvaesitys 30.10.1955 ja nyt Kino Tapiola juhlii 50-vuotispäiväänsä erityisen juhlaviikon merkeissä 28.10.-3.11.2005. Ohjelmassa on mm. elokuvaklassikoita ja näytöksiä koko perheelle. Lauantaina 29.10. yleisölle on luvassa tarjoilua elokuvateatterin aulassa. Ensi-iltaelokuvana nähdään The Legend of Zorro, vanhan tarinan uusin filmatisointi.

Sunnuntaina 30.10., Kino Tapiolan virallisena 50-vuotispäivänä klo 13.00 nähdään ennakkonäytöksenä USA:ssakin mainetta niittänyt ranskalainen koko perheen dokumenttielokuva Pingviinien matka. Klo 15.30 on juhlaohjelmassa tarjolla hauska ja mielenkiintoinen tapahtuma kaikille kotimaisen elokuvan ystäville: 50 vuotta kotimaisen elokuvan parissa työskennellyt elokuvaneuvos Kari Uusitalo esitelmöi filminäytteiden kera aiheenaan Espoota elokuvissa. Tilaisuudessa nähdään katkelmia kaiken kaikkiaan 22 osittain Espoossa kuvatusta elokuvasta, joukossa mm. Kihlaus, Vaimoke, Kaikki rakastavat, Ballaadi, Ryysyrannan Jooseppi, Juokse kuin varas, Salakuljettajan laulu, Kotia päin ja Rakkaudella, Maire. Lisäksi esitetään kaksi vanhaa Espoo-aiheista dokumenttia, Pertti Nybergin Espoo vuodelta 1958 ja Erkki Salojärven Tämä on Tapiola, 1959 (1955). Tilaisuuteen on vapaa pääsy.


Tapiola 50 vuotta vuonna 2003

Tapiolan 50-vuotisjuhlia vietetään syyskuussa 2003. Tiedossa on ainakin Tapiola-aiheinen näyttely, juhlakirja sekä Tapiola-aiheinen kansainvälinen seminaari. Myös Tapiolan Kilta tulee järjestämään juhlan kunniaksi ohjelmaa asukkaille.

Tapiolan keskusaltaan valaistut suihkulähteet

Seminaari ma 12.5. klo 18 Tapiolan koulun auditoriossa:

"Tapiolan puutarhakaupungin perintö"

Tapiola on mainittu esikuvaksi viime aikoina uusista kaupunginosista ja asutuskeskuksista puhuttaessa. Mitä ovat nämä "uudet Tapiolat"? Mikä on se perintö, jonka alueiden suunnittelijat haluat siirtää tämän päivän rakentamiseen?

Tule mukaan keskustelemaan Tapiolan koulun auditorioon maanantaina 12.5. klo 18. Espoon kaupungin ja Tapiolan Killan yhteistyönä toteutettavan seminaarin juontaa toimittaja Olli Ihamäki. Tämä ei ole perinteinen "kuunnellaan yhdessä paneelin jäseniä" -tilaisuus vaan meidän kaikkien yhteinen keskustelufoorumi Tapiolan arvoista, perinteistä ja niistä elementeistä, jotka tekivät tästä maailmankuuluun.

Mitä kuuluu Otsolahdelle?

Tapiolan ainoan merenlahden vesi ei pääse vaihtumaan, lahti madaltuu ja rehevöityy. Jokainen sunnuntaikävelijä voi havaita veden pintaan pilkistävät tähkä-ärviät, hapsiviidat ja karvalehdet. Lahden keskisyvyys on jo alle 2 metriä, alle metrin syvyiset alueet ovat laajat.

Espoon ympäristökeskus tilasi v. 2000 asukkaiden ja kaupunginvaltuuston toivomuksesta Otsolahden perustilaselvityksen ja kunnostussuunnitelman. Selvitys osoittaa, että ilman toimenpiteitä umpeenkasvu jatkuu, ja lahden kunnostustarve on todellinen (Espoon ympäristölautakunnan julkaisu 4/2001). Tapiolan Kilta on tehnyt 15.5.2001 kaupunginhallitukselle aloitteen Otsolahden kunnostussuunnitelman toteuttamiseksi. Kunnossapitosuunnitelmien teettämiseksi on myönnetty määräraha.

Hanke on edennyt siten, että Espoon kaupunki on perustanut Otsolahden kunnostustyöryhmän, jossa Tapiolan Kiltaa edustavat Hilkka Autio-Ikkala ja Lea Siivola. Otsolahden kunnostustoimista kiinnostuneiden kannatta tilata edellä mainittu "Espoon Otsolahden perustilaselvitys ja kunnossapitosuunnitelma", jota voi kysyä Espoon kaupungin ympäristökeskuksesta (p. 806 4832) tai sähköpostilla osoitteesta ympäristö@espoo.fi

Otsolahti

Leimuniitty

Perinteikäs ja näyttävä Leimuniitty avautuu jälleen kauniina yhdistäen Tapiolan keskustan ja Otsolahden Espoon kaupungin suorittaman laajan kunnostustyön jälkeen. Myös Tapiolan Kilta oli mukana järjestämällä asukastilaisuuden, jossa istutettiin leimukukkien taimia sekä nautittiin aurinkoisesta säästä, musiikista, kahvittelusta ja seurustelusta. Kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen istutti ensimmäisen taimen. Meneillään oleva kevät 2003 näyttää, jatketaanko taimien istuttamista tulevaisuudessa nykyisen yhden leimukukkasakaran lisäksi myös muiden sakaroiden osalta, vai onko tarvetta etsiä muunlaisia ratkaisuja.

Leimuniitty

Tapiola-kävely

Kilta oli mukana järjestämässä Aarnivalkean koulun tuki ry:n kanssa Tapiola-kävelyä koulun oppilaille ja heidän vanhemmilleen. Tarkoituksena oli kartuttaa tapiolalaisten perheiden kotiseututuntemusta. Kävelyreitti kulki Silkkiniityltä vallihautojen kautta ja Ilves-patsaan ohi Otsolahden pienoisgolfradalle. Kävelyn huipennukseksi päästiin ihailemaan maisemia Keskustornin huipulta. Tapahtuma liikutti yhteensä noin 500 lasta ja aikuista. Tapiola-kävelyjä on syytä elvyttää, sillä kotiseututuntemus on eräs tärkeimpiä edellytyksiä viihtymiselle ja lisää osaltaan tietopohjaa Tapiolan alueen vaiheista.

Tapiola-kävely



© Tapiolan Kilta ry
Sivuston viimeisin päivitys 4.2.2012