Tapiolan luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma

YMPÄRISTÖN HOITO JA KUNNOSTUS (päivitetty 26.1.2019)


Tapiolan Kilta otti lokakuussa 2018 kantaa Espoon kaupungin luonnokseen Tapiolan maisemanhoitosuunnitelmasta, joka määrittää suuntaviivat Tapiolan alueen metsien ja muiden luontoalueiden hoidolle vuosiksi 2018–2028.

Mielestämme Tapiolan maisemanhoitosuunnitelman luonnos on kokonaisuudessaan hyvin tehty, ja arvostamme suunnitelmassa erityisesti sitä, että luonnoksen lähtökohdaksi on otettu Tapiolan alkuperäisarvot ja metsien merkitys puutarhakaupungin hengelle.

Esitämme kuitenkin, että pienpuuston hoitoa ja erityisesti pusikoiden raivaamista toteutettaisiin vielä nyt esitettyä laajemmin mm. Tapiolan keskustan alueella. Lisäksi Tapiolan eräillä kaavamuutosalueilla (mm. Satakielenrinne, Kaupinkallio, Maarinsolmu ja Kehä I:n ympäristö) olevien uhattujen, mutta asukkaille tärkeiden lähimetsiköiden suojeleminen tulee ottaa kaupungin tärkeäksi tavoitteeksi jo nyt.

Lue Killan kannanotto (pdf) kokonaisuudessaan täältä

kaskiniittySyksylla
Myös Kaskiniityn ympäristön metsäalueet ovat mukana Tapiolan uudessa maisemanhoitosuunnitelmassa. Kuva: Kati Miettinen (2013)

Kommentit (0)

Kukaan ei vielä ole kommentoinut tätä artikkelia.

Kirjoita uusi kommentti

 Tapiolassa tapahtuu

19.8.2020Tapiolan kahluualtaan kautta jatketaankin 30.8. asti

2.9.2020Tapiolan palvelukeskus

4.9.2020Pohjois-Tapiolan koulun paine-erokäyrät 1.8.-31.8.2020

5.9.2020Hanke nähtävillä: "Maarinkulma, VK2002"

11.9.2020Tapiolan uimahallia koskevat selvitykset valmistuneet

17.9.2020Tapiolan uimahallista tehtyjä tutkimuksia


Elokuviin Tapiolassa?
Katso täältä Kino Tapiolan
viikko-ohjelmisto!


Kaupungin kuulutukset

Kaikki kaupungin ajankohtaiset kuulutukset ja tiedotteet löydät täältä.

Tilaa uutiskirje

Tapiolan Killan postituslistan jäsenenä saat automaattisesti sähköpostiisi tiedot uusista Tapiolassa vireillä olevista kehityshankkeista, sekä Killan toiminnasta.

Liity postituslistallemme täältä!


Tapiolan keskuksen palvelut

Katso Tapiolan liikekeskustan tärkeimmät palvelut kartalta (www.tapiolankeskus.fi)



Yhteistyössä

Twitter