|
Etusivu
Esittely ja toiminta Tiedotteet Tapahtumia Tapiolan kehitys Kartta Kuvagalleria Liity jäseneksi Anna palautetta Postituslista Linkkejä
Katso täältä miten äänesi saanut valtuutettu on käyttäytynyt Tapiolan asemakaavoja koskevissa päätöksissä. |
Tapiolan Killan tiedotteetTälle sivulle on arkistoitu aikajärjestyksessä kaikki Tapiolan Killan pääsivulla julkaistut tiedotteet. Tapiolan Kilta esittää maltillista rakentamista JousenpuistoonLisätty: 22.1.2012Tapiolan Kilta jätti torstaina 19.1 Espoon kaupungille muistutuksen vastikään nähtävillä olleesta Jousenpuiston asemakaavasta. Kaava-alueelle Merituulentien ja Koivu-Mankkaan tien kulmaan on suunniteltu metroasemaa ja sen läheisyyteen korkeaa asuinrakentamista. Kilta hyväksyy muistutuksessaan alueen rakentamisen, mutta painottaa rakennusoikeuden vähentämistä ja maltillisuutta Tapiolan välittömässä läheisyydessä. Lue Killan muistutus täältä! ELY-keskuskaan ei hyväksy Tapiolan keskustaan kaavailtuja tornitalojaLisätty: 13.1.2012Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) on asettunut Museoviraston kanssa yhteisrintamaan vastustamaan Tapiolan keskustaan suunniteltujen asuintornien rakentamista. Näkemys on yhtenevä Tapiolan Killan viimeisen lausunnon kanssa, jossa Kilta ilmaisi kritiikkinsä asuintornien sopimattomuudesta kulttuurimaisemaan. Lue lisää Länsiväylän artikkelista täältä! Museovirasto ei hyväksy Tapiolan keskustaan suunniteltuja tornejaLisätty: 3.1.2012Museovirasto ei joulukuun puolivälissä antamassaan lausunnossa hyväksy Tapiolan keskustaan Merituulentien päälle suunniteltuja massiivisia asuintorneja. Samaa mieltä asiasta on alusta pitäen ollut myös Tapiolan Kilta. Musoviraston sanoin "Tapiolan keskus kaipaa kehittämistä, mutta sen tulee perustua alueen omiin lähtökohtiin ja erityisarvoihin. Keskusta on tarkasteltava osana laajempaa kaupunkimaisemaa. Ehdotettu rakentaminen heikentää Tapiolan arvoa kulttuuriympäristönä. Korkeatasoinen suunnittelu ei poista kaavaratkaisun mittakaavallista ristiriitaa." Lue lausunto kokonaisuudessaan täältä! Tapiolan Kilta jätti muistutuksen keskustan asemakaavastaLisätty: 10.12.2011Tapiolan Kilta jätti 7.12 Espoon kaupungille virallisen muistutuksensa Tapiolan keskustan (vaihe 1) asemakaavasta. Muitutuksessaan Kilta tähdentää, että kaavan kehittämisessä on tapahtunut paljon hyvää, mutta Merituulentien päälle kaavaillut lasiset asuintornit ovat annetun rakennusoikeuden osalta edelleen liian massiiviset Tapiolan kulttuurimaiseman ilmeelle. Siksi Kilta ei puolla kaavan hyväksymistä, vaan ehdottaa, että ko. alueelle järjestetään kaupunkisuunnittelulautakunnan toiveen mukaisesti arkkitehtikilpailu. Lue lisää Killan muistutuksesta täältä! Adressi edelleen auki!Lisätty: 23.11.2011Tapiolan Kilta muistuttaa, että adressi Tapiolan keskustan kulttuurimaiseman puolesta on yhä auki. Adressin netti- ja paperiversion on tähän mennessä allekirjoittanut vajaat 900 henkilöä. Allekirjoita adressi alla olevasta linkistä: http://www.adressit.com/tapiola Tapiolan keskustan asemakaava on parhaillaan nähtävillä, ja muistutukset tulee toimittaa kaupungille 7.12 mennessä. Lue lisää hankkeesta kaupungin sivuilta. Asukastilaisuus Tapiolan keskuksen asemakaavastaLisätty: 10.11.2011Espoon kaupunki järjestää asukastilaisuuden Tapiolan keskustan (vaihe 1) kiistellystä, parhaillaan nähtävillä olevasta asemakaavasta maanantaina 21.11 klo 17.30. Tilaisuus järjestetään Kino Tapiolassa (os. Mäntyviita 2), ja kaava-alueen kartat ovat nähtävillä jo klo 17 alkaen. Tapiolan keskustan kaavahanke tähtää osaltaan Merituulentietä sivuavan rakennuskannan täydelliseen uudistamiseen tulevan metroaseman yläpuolelta. Suuri osa keskustasta on tarkoitus jyrätä maan tasalle. Alueen rakennuskannasta mm. Stockmannin ja K-marketin kiinteistöt on tarkoitus purkaa, ja rakentaa tilalle uusia liiketiloja ja asuntoja. Kaava on vireille tulostaan lähtien saanut osakseen huomattavaa kritiikkiä ennen muuta Tapiolan kulttuurimaiseman keskeisimmälle paikalle suunniteltujen yli 10-kerroksisten asuintornien takia. Kaavan keventämistä tai hylkäämistä ovat lausunnoissaan vaatineet lukuisien asukkaiden ohella mm. Museovirasto ja Uudenmaan ELY-keskus. Muistutukset kaavasta on toimitettava viimeistään 7.12.2011 klo 15.45 mennessä kaupunkisuunnittelulautakunnalle osoitteeseen Kaupungin kirjaamo, PL 1, 02070, Espoon kaupunki tai sähköisesti: kirjaamo (ät) espoo.fi. Lue hankkeesta tarkemmin kaupungin sivuilta. Tapiolan Kilta kannattaa asuntoja Juvan talon paikalleLisätty: 26.10.2011Tapiolan Kilta jätti kaupungille mielipiteensä Tapiolan keskustan asemakaavamuutoksen valmisteluaineistosta, joka koskee ns. Juvan talon tonttia Itätuulenkujan ja Etelätuulentien risteyksessä. Kilta kannattaa nykyisen epäesteettisen toimistorakennuksen purkamista, sekä paikan osoittamista asuinrakentamiseen. Lue Killan kannanotto täältä Tapiolan torneista arkkitehtikilpailuLisätty: 3.10.2011Tapiolan keskustaan Merituulentien päälle suunnitelluista asuintorneista ollaan järjestämässä arkkitehtikilpailua. Kilpailun järjestämisestä annettiin suositus Espoon kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa 20.9, jossa kiistelty kaavahanke hyväksyttiin myös nähtäville. Asuintornien korkeudeksi on kilpailun puitteissa rajattu enintään 18 kerrosta. Jatkosuunnittelussa asuinneliöiden sijoittelu voi muuttua, mutta kokonaismäärää ei vähennetä. Tapiolan Kilta pitää arkkitehtikilpailua tervetulleena ratkaisuna, mutta painottaa, että hanke on kilpailunkin puitteissa toteutettava asukaslähtöisesti ja Tapiolan ominaispiirteiden pohjalta. Erityisesti Keskustornin tulee jatkossakin säilyä alueen hallitsevana maamerkkinä. Suunnitelma lasisista asuintorneista Tapiolan kansallismaiseman ehkä keskeisimmällä paikalla on saanut osakseen kritiikkiä asukkaiden ohella mm. Uudenmaan ELY-keskukselta, Museovirastolta ja kaupunginmuseolta. Näistä tahoista yksikään ei taannoin puoltanut hankkeen hyväksymistä, monelta osin juuri Tapiolan ilmeeseen sopimattomien, liian korkeiden asuintornien vuoksi. Lue täältä Länsiväylän uutinen aiheesta Viljo Revellin huutokaupasta jääneet Tapiola-kohteet myytävänäLisätty: 5.9.2011Perjantaina 26.8 pidetystä arkkitehti Viljo Revellin näyttelyn huutokaupasta jäi myymättä pari Tapiola-aiheista kohdetta: Koulukallion ja Lastentalon näyttelykuvat. Olisitko sinä tai tuttavasi mahdollisesti kiinnostunut ostamaan jomman kumman teoksen? Tulot menevät lyhentämättä hyväntekeväisyyteen ja kulttuurielämän edistämiseen Viipurissa. Alla on esitetty kohteiden kuvat. Tehkää tarjous Didrichsenille! Lisää tietoa: http://www.didrichsenmuseum.fi/fin/lehdisto.php Tapiolan Kilta Uudenmaan uutisissaLisätty: 29.8.2011Tapiolan keskustan viimeaikaisia rakennussuunnitelmia käsiteltiin torstaina 25.8.2011 klo 19 TV2:n Uudenmaan uutisissa. Haastateltavana oli Tapiolan kehittämisprojektin johtajan, Antti Mäkisen ohella Tapiolan Killan puheenjohtaja Marja-Liisa Pietilä. Katso kyseinen uutispätkä Yle Areenasta täältä. Tapiolaa koskeva osuus alkaa arviolta videon ajankohdasta 05.20 min. Tapiolan Killan karttasivu uudistuiLisätty: 26.8.2011Tapiolan Killan sivustolla oleva Tapiolan alueen kartta on uudistunut. Teknisen päivityksen ohella sivuston käyttäjillä on nyt mahdollisuus ehdottaa helposti uusien kohteiden lisäämistä kartalle! Uuden sovelluksen ansiosta sivuston käyttäjät pääsevät nyt entistä paremmin täydentämään ja monipuolistamaan Tapiolan Killan tarjoamaa karttaa Tapiolan mielenkiintoisimmista kohteista. Nyt kohteita voi lisätä kartalle klikkaamalla kartalta yksinkertaisesti kohteen paikkaa, ja täyttämällä avautuvan lomakkeen, jolloin kohde lisätään sivulle Killan toimesta muutaman päivän sisällä. Kelpuutamme lisättäviksi kaikki kohteet, joiden voidaan katsoa potentiaalisesti kiinnostavan Tapiolassa käyviä tai asuvia ihmisiä. Kohde voi olla lähes mikä vain, alkaen vaikkapa puistoista, metsistä ja suihkulähteistä aina ravintoloihin, kauppoihin ja nähtävyyksiin. Karttasovelluksen kehitys on edelleen kesken, joten kaikki palaute on tervetullutta. Siirry tästä karttasivulle T3-seminaari Kino Tapiolassa 12.9.2011Lisätty: 14.8.2011Aalto-yliopiston johto teki 17.6.2011 päätöksen sijoittaa yliopiston pääkampus Otaniemeen. Samaan aikaan Tapiolan uudistaminen, Kehä 1:n liikenneratkaisut ja Keilaniemen lisärakentaminen ovat vauhdissa. Tapiolan Kilta välittää tiedoksi asukkaille kutsun Kino Tapiolassa 12.9.2011 klo 13-18 järjestettävään T3-seminaariin. Tässä seminaarisarjan ensimmäisessä tapaamisessa kuullaan Aallon kampusratkaisusta sekä aaltolaisten toiveista ja tarpeista koskien kampusta ja sen lähiympäristöä. Seminaarissa luodaan myös yleiskatsaus T3-alueen nykytilanteeseen ja lähiaikojen näkymiin. Millaisia lyhyitä ja pitkiä aaltoja T3-alueen kehityksessä on nähtävissä – ollaanko matkalla Aaltokaupunkiin? Myös Tapiolan asukkaiden mielipiteitä kaivataan, kuuluuhan Tapiola Aalto-yliopiston kampuksen välittömään lähialueeseen. Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin, mutta järjestäjät toivovat ilmoittautumista alla olevan sivun kautta. Tervetuloa! Linkki tilaisuuden omalle sivulle Osallistu Tapiolan keskustan kehittämistä koskevaan kyselyyn, ja voita lahjakortti Stockmannille!Lisätty: 1.7.2011Tapiolan keskukselle suunnitellaan mittavaa uudistusprojektia. Tapiolan Alueen Kehitys Oy ja Tapiola Toimii ry haluavat kartoittaa tapiolalaisten mielipiteitä tähän liittyen, jotta Tapiolan keskuksen kehittämisellä voidaan mahdollisimman hyvin vastata asukkaiden, asiakkaiden, kulttuuritoimijoiden ja yrittäjien tarpeisiin. Kilta välittää ohessa nettisivujensa lukijoille linkin kyseiseen tutkimukseen. Sidosryhmäpalaute on tärkeä osa kehitysprosessia, jonka vuoksi osallisia pyydetään vastaamaan oheiseen kyselyyn. Kaikkien vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan 3 kpl 100€ Stockmann –lahjakortteja. Kysely on auki 11.7 asti, ja siihen vastaaminen kestää n. 10 minuuttia. Lisätietoa antaa tarvittaessa Tapiola Toimii ry:n toiminnanjohtaja Juha Mäkelä, p. 050-5442494. Virallinen tiedote kyselystä (pdf) Linkki tutkimuslomakkeeseen Tapiolan Kilta jätti muistutuksen SteniuksenkummustaLisätty: 1.7.2011Tapiolan Kilta on jättänyt Espoon kaupungille muistutuksen vastikään nähtävillä olleesta Steniuksenkummun kaavaehdotuksesta. Muistutuksessaan Kilta painottaa erityisesti autopaikkojen sijoittamista maan alle, jotta alueen väljyys ja luonnonläheisyys voidaan säilyttää entistä paremmin. Samalla Kilta esittää tutkittavaksi mahdollisuutta madaltaa Steniuksenkummun Merituulentietä sivuavien uudisrakennusten kerroskorkeutta 1-2 kerrosta. Yleisesti Kilta kuitenkin puoltaa hankkeeseen viimeisen parin vuoden aikana tehtyjä muutoksia, joissa asukkaiden toiveiden mukaisesti rakennusoikeutta on pienennetty, viheralueita säästetty ja alueelle lisätty mm. leikkipihoja. Yhteensä Steniuksenkummun kaava-alueelle on suunniteltu asuntorakentamista 12000 km2. Tapiolan Killan muistutus (pdf) Anna kaupungille palautetta Tapiolan hoidostaLisätty: 28.6.2011Espoon kaupungin internet-sivuilla on koekäytössä uusi palautejärjestelmä, jonka kautta kuntalaiset voivat antaa kaupungille palautetta mm. liikenne- ja viheralueiden hoidosta suoraan kartalta. Palautetta voi antaa esimerkiksi teiden talvikunnossapidosta ja puistojen siisteydestä. Tapiolan Kilta rohkaisee tapiolalaisia tutustumaan järjestelmään uutena keinona puutarhakaupunkimme ilmeen ja viihtyisyyden kohentamisessa! Anna palautetta liikennealueista Anna palautetta viheralueista Linkki palautejärjestelmän etusivulle Tapiolan Killan KesäStartti onnistui!Lisätty: 29.5.2011Tapiolan Kilta oli mukana lauantaina 28.5.2011 Tapiola Toimii ry:n järjestämässä Tapiolan KesäStartissa. Killan ständipisteellä Stockammin ja Aktia-pankin kulmalla kävi päivän mittaan kymmenittäin asukkaita tutustumassa Killan toimintaan pulla-, kahvi-, ja mehutarjoilun ohessa. Puheenaiheiksi nousivat mm. Tapiolan liikekeskustan vaiheen I rakennussuunnitelmat, joiden rakennustehokkuuden vähentämiseksi Kilta edelleen kerää adressia. Myös Tapiolan siisteys mm. Otsolahden vanhan lämpökeskuksen ympäristön osalta puhutti kävijöitä. Kaiken kaikkiaan tilaisuus sujui erittäin hyvissä merkeissä, ja sääkin pysyi kauniina. Osallistujien suurta määrää kuvaa jo se, että pelkästään kahvia kului yli 20 litraa. Kilta kiittää kaikkia osallistujia, ja toivottaa koko Tapiolalle aurinkoista kesää! Kuvia KesäStartista Tapiolan Kilta mukana KesäStartissa!Lisätty: 23.5.2011Tapiolan Kilta on mukana lauantaina 28.5.2011 Tapiola Toimii ry:n järjestämässä Tapiolan KesäStartissa. Killan ständipisteellä (alk. klo 11) on luvassa ainakin kahvi- ja pullatarjoilua, sekä mahdollisuus tutustua Kiltaan ja sen edustajiin. Samalla on mahdollisuus tutustua Tapiolan ajankohtaisiin kehitys- ja rakennushankkeisiin. Killan ständipiste sijaitsee Tapiolan keskustassa Stockmannin ja Aktia-pankin kulmalla. Tapiolan Killan muistutus Urheilupuiston kaavastaLisätty: 4.5.2011Tapiolan Kilta on jättänyt Espoon kaupungille muistutuksen vastikään nähtävillä olleesta Tapiolan Urheilupuiston asemakaavasta. Kilta esittää muistutuksessaan rakennuskannan keventämistä erityisesti alueen pohjoislaitaan kaavailtujen pysäköintilaitosten osalta. Lue lisää oheisista dokumenteista: Killan muistutus Urheilupuiston kaavasta (pdf) Muistutuksen liite (havainnekuva) Tapiolan Killan uusi hallitus on valittuLisätty: 1.5.2011Tapiolan Kilta ry:n vuosikokous pidettiin keskiviikkona 27.4.2011. Kokouksessa hyväksyttiin Killan sääntöihin jo pidempään valmistellut muutokset, jotka mahdollistavat nyt puheenjohtajan ohella 8-12 varsinaisen jäsenen valitsemisen hallitukseen (aikaisemmin 9 jäsentä + puh.joht) sekä henkilökohtaisten varajäsenten nimittämisen. Kauden 2011-2012 puheenjohtajaksi valittiin viime kaudellakin puheenjohtajana toiminut Marja-Liisa Pietilä, ja hallituksen muiksi jäseniksi Henri Arteva, Bo Grönholm, Jussi Laine, Anja Lehtijärvi, Tuomas Kahma, Lilja Kuntu (varajäsenenä Anja Kallio), Kati Miettinen (varajäsenenä Ulriikka Savela-Huovinen), Mari Nevalainen (varajäsenenä Peter Berglund), Pirjo Pentikäinen, Pekka Pere, Jukka Silvenius ja Pirkko Söderman. Onnea uudelle hallitukselle! Tapiolan Killan vuosikokous pidetään huhtikuun 27. päiväLisätty: 17.3.2011Tapiolan Killan vuosikokous järjestetään 27.4.2011 klo 18. Alustavana paikkana on Tapiolan Lämmön neuvotteluhuone Kylli (os. Kalevalantie 5). Kokouksessa valitaan asukasyhdistykselle uusi hallitus ja puheenjohtaja, sekä vahvistetaan Killan toimintasuunnitelma ja muita asioita. Tervetuloa mukaan! Tapiolan Kilta kannattaa maltillista rakentamista JousenpuistoonLisätty: 26.1.2011Tapiolan Kilta jätti keskiviikkona Espoon kaupungille lausuntonsa koskien Jousenpuiston asemakaavaa Tapiolassa. Asemakaavamuutoksella on tarkoitus mahdollistaa asuin- ja liikerakentaminen rakentamattomalle korttelialueelle Merituulentien pohjoispuolella, sekä Koivu-Mankkaan tien uudet liikennejärjestelyt. Ohessa hanke sisältää Jousenpuiston metroaseman maanpäällisen rakentamisen. Uutta rakennusoikeutta alueelle on osoitettu 48 000 km-2. Tapiolan Killan näkemys on, että alueelle osoitettu rakennusoikeus on ylimitoitettu, ja Merituulentien varteen kaavaillut kerrostalot muuttaisivat puutarhakaupungin sisääntulon kuilumaiseksi yhdessä Steniuksenkumpuun kaavailtujen kerrostalojen kanssa. Myös parkkipaikkojen riittävyys uusille asukkaille on kyseenalainen. Lausunnossaan Kilta kannattaa maltillista rakentamista alueelle, mutta esittää rakennusoikeuden vähentämistä 20-30 prosentilla. Tapiolan Killan lausunto 26.1.2010. Jousenpuiston sijainti kartalla Havainnekuva (vaihtoehto 1) Havainnekuva (vaihtoehto 2) Jousenpuiston asemakaava nähtävilläLisätty: 21.1.2011Jousenpuiston asemakaavan valmisteluaineisto on nähtävillä Espoon sivuilla täältä. Asemakaavalla mahdollistetaan asuin- ja liikerakentaminen rakentamattomalle korttelialueelle Merituulentien pohjoispuolella, sekä Koivu-Mankkaan tien uudet liikennejärjestelyt. Hanke sisältää Jousenpuiston metroaseman maanpäällisen rakentamisen. Mielipiteet kaavahankkeesta tulee toimittaa viimeistään 26.1 mennessä kaupunkisuunnittelulautakunnalle. Tapiolan Killan näkemys on, että alueelle osoitettu yli 48 000 km-2 rakennusoikeus on ylimitoitettu, ja Merituulentien varteen kaavaillut kerrostalot muuttaisivat puutarhakaupungin sisääntulon kuilumaiseksi yhdessä Steniuksenkumpuun kaavailtujen kerrostalojen kanssa. Myös parkkipaikkojen riittävyys uusille asukkaille on kyseenalainen. Killan oma lausunto kaavahankkeesta julkaistaan Killan web-sivustolla viikon sisällä. Jousenpuiston sijainti kartalla Havainnekuva (vaihtoehto 1) Havainnekuva (vaihtoehto 2) Tapiolan Kilta takaisin aktiivihommiinLisätty: 11.1.2011Uusi vuosi 2011 on alkanut, ja myös Tapiolan Kilta on palaillut joululomilta takaisin aktiivitehtäviin puutarhakaupunkimme puolesta. Kulunut vuosi käsitti Killan taholta yleisötapahtumien ja asukastilaisuuksien ohella mm. nettisivujemme uudistamisen, Killan oman lehden kustantamisen ja lukuisten lausuntojen antamisen kaupungille erityisesti Tapiolan keskustan suunnitelmista. Koska moni asia on kaupungin taholta vielä päättämättä, asukkaiden äänen kuuleminen ja mielipiteiden saattaminen päättäjien tietoon on alkaneena vuonna entistäkin tärkeämpää. Vuoden ensimmäiset nettipäivitykset löytyvät tällä kertaa Killan "Omat kirjoitukset" -sivulta, jonne on päivitetty ja linkitetty Killan varapuheenjohtajan Jukka Silveniuksen ja hallituksen jäsenen Kati Miettisen itse laatimat dokumentit Tapiolan lähiympäristön kunnosta. Tapiolan Kilta toivottaa valoisaa ja reipasta alkavaa vuotta koko Tapiolalle! Tapiolan Kilta toivottaa iloista joulun odotusta koko puutarhakaupungille!Lisätty: 1.12.2010Tapiolan Kilta kiittää kaikkia puutarhakaupungin puolesta toimineita sekä Killan toimintaan osallistuneita asukkaita kuluneesta vuodesta, ja toivottaa samalla rauhaisaa joulun odotusta koko Tapiolalle. Palaamme kotialueemme aktiiviasioiden pariin viimeistään tammikuussa, mutta toki yhteyttä voi ottaa jo ennen sitä, jos asioita on. Katso täältä tiedote viime kuussa vietetystä Tapiolan Killan joulunavauksesta. Tapiolan Kilta osallistui puutarhakaupungin joulunavaukseenLisätty: 21.11.2010Tapiolan Kilta osallistui lauantaina 20.11 puutarhakaupungin joulunavaukseen Heikintorilla. Päivän mittaan Killan ständillä vieraili satoja ihmisiä nauttimassa glögistä ja piparkakuista, sekä keskustelemassa yhdistyksen kanssa Tapiolasta. Myös tapiolalainen nuorisokuoro oli paikalla viihdyttämässä läsnäolijoita joululauluin. Lue lisää Killan tapahtumasivulta Katso myös kuvagalleria Yleisötilaisuus "Suur-Tapiola siistiksi" käsitteli lähiympäristön kuntoaLisätty: 18.11.2010Tapiolan Killan ja Suur-Tapiolan asukasfoorumin yhdessä järjestämä yleisötilaisuus "Suur-Tapiola siistiksi" keräsi torstaina 18.11 Tapiolan koulun auditorioon useita kymmeniä kiinnostuneita. Tilaisuudessa käsiteltiin Suur-Tapiolan kunnossapidon ja hoidon ongelmakohtia ja tavoitteita, sekä yhteisiä keinoja kohentaa kotialueemme kasvoja. Ohessa Kilta myös palkitsi kunniakirjoilla viime kesäisen pihakilpailun voittajat. Lue lisää Killan tapahtumasivulta! Tapiolan Kilta jätti kannanottonsa myös teatteritalostaLisätty: 17.11.2010Tapiolan Kilta on jättänyt Espoon kaupungille kannanottonsa Tapiolan keskustaan Tuultenaltaan paikalle suunnitellun teatteritalon sijoituspaikasta (Tapiolan keskus, 210419). Killan mielestä teatterin sijoitusta tulee harkita uudelleen, sillä Tuultenaltaan paikalle esitetty rakennus muodostaisi teatterin eteläpuolelle esitettyine katuineen ja ramppeineen sekä visuaalisen että toiminnallisen tukoksen Tapiolan eteläisten alueiden ja liikekeskuksen välille. Tapiolan Killan kanta on, että puistoa ja kevyen liikenteen raitteja keskustan etelä- ja itäpuolella ei saa vähentää ja että keskustan saavutettavuus viherväyliä pitkin kaikista ilmasuunnista on varmistettava. Tapiolan Kilta esittää, että Espoon kaupunki tutkisi teatteritalon uudelleensijoittamista Kulttuurikeskuksen yhteyteen. Toimintojen integroinnilla saavutettaisiin synergiaetuja sekä perustamis- ja rakennuskustannuksissa että jatkuvissa käyttökuluissa. Lue Killan koko kannanotto täältä Nähtävillä ollut aineisto ja hankkeen viralliset sivut (www.espoo.fi) Tapiolan Kilta jätti muistutuksensa Tapiolan keskuksen asemakaavastaLisätty: 16.11.2010Tapiolan Kilta jätti Espoon kaupungille muistutuksensa Tapiolan keskustan vastikään nähtävillä olleesta asemakaavasta (Tapiolan keskus, 210418 Vaihe I). Muistutuksessaan Kilta edellyttää kaavan palauttamista valmisteluun nykyisestä kevennettynä, koskien erityisesti Merituulentien päälle suunniteltua asuintalojen ja liikerakennusten keskittymää, joka toteutuessaan tuhoaisi mm. kansallismaiseman siluetin. Lisäksi kantaa otettiin esimerkiksi liikennesuunnitteluun ja lasigallerioihin. Tapiolan Kilta ry:n näkemyksen mukaan nyt nähtävänä ollut kaavaehdotus on laadittu olennaisesti liiketoiminnan ehdoilla ja käyttäjälähtöisyyden kustannuksella, eikä sitä siksi missään mielessä tule päästää liikekeskustan lopulliseksi suunnitelmaksi. Lue Killan muistutus täältä Kaavahanke Tapiolan Killan verkkosivuilla Jos olet Tapiolan Killan kanssa kaavasuunnitelman toimimattomuudesta samaa mieltä, käy toki myös allekirjoittamassa Killan edelleen auki oleva adressi: http://www.adressit.com/tapiola Tiistaina 16.11 yleisötilaisuus Tapiolan keskustan katusuunnitelmistaLisätty: 9.11.2010Tapiolan alueella on käynnissä useita suunnitteluhankkeita. Tapiolan keskustaa uudistetaan ja sen myötä palautetaan Tapiolanympyrä entiselle paikalleen. Tulevaisuudessa Tapiolanympyrä toimii sekä liikenneympyränä, että ajoramppeina Tapiolan maanalaiseen keskuspysäköintiin. Uudistöiden yteydessä Merituulentie alennetaan ja nykyisen katualueen alta siirretään tekninen verkosto muille katualueille järjestelmien toimivuuden vuoksi. Teknistä verkostoa siirretään mm. Tuulikujalle. Tuulikujalle rakennetaan myös lisää pysäköintipaikkoja ja parennetaan yhteyksiä puistoalueille. Tapiolan keskusaltaan ympäristö, Tapiontori ja Tapionraitti on tarkoitus kunnostaa vähitellen mahdollisimman alkuperäiseen asuunsa. katu- ja puistosuunnitelmat ovat valmiina ja parhaillaan on käynnissä rakennussuunnitelmien teko. Tapiolanympyrän suunnitelman laatii Sito Oy, Tuulikujan suunnitelman Ramboll Finland Oy ja keskusaltaan ympäristön WSP Finland Oy. Yleisötilaisuus katusuunnitelmista järjestetään tiistaina 16.11.2010 klo 18.00-20.00, paikkana Tapiolan keskusta, Länsimetron toimisto (os. Tapiontori 3 A). Esittelytilaisuudesssa asukkaat voivat tutustua sunnitelmaluonnokseen ja keskustella yksityiskohdista suunnittelijan kanssa. Tapionympyrän ja Tuulikujan katusuunnitelmat tulevat virallisesti nähtäville ja hyväksyttäviksi vuoden 2011 aikana. Lisätietoja: - Tuulikuja ja Tapionympyrä; Satu Lehtonen 09-81630121, satu.lehtonen (at) espoo.fi - Keskusaltaan ympäristö ja Tapionraitti; Sari Knuuti 09-81625163, sari.knuuti (at) espoo.fi Tapiolan koulun oppilaille löydettävä remontin ajaksi korvaavat tilat Tapiolan alueelta!Lisätty: 8.11.2010Tapiolan koulun ja lukion tulossa oleva homesaneeraus ja remontti vaikutuksineen on tullut useimpien oppilaiden perheille yllätyksenä. Nykysuunnitelman mukaan koulurakennus tyhjennettäisiin kaikesta opetustoiminnasta kolmeksi vuodeksi, ja opetus siirrettäisiin keski-Espoon, Kirkkojärven ja Vanttilan alueiden kouluihin kesän 2011 jälkeen. Aikataulullisesti päätös siirroista tehdään Espoon opetuslautakunnassa marraskuun 2010 aikana. Tapiolan Kilta on yhdessä oppilaiden vanhempien kanssa tyrmistynyt kaupungin esityksestä siirtää opetustoiminta kauas Tapiolasta lähes tunnin bussimatkojen päähän. Killan mielestä kaupungin nykyinen suunnitelma on ristiriidassa paitsi oppilaiden elämänlaadun, myös Espoon vision ja arvojen kanssa. Espoo vision mukaan Espoo hyvä paikka asua ja oppia ja kaupungin arvoissa korostetaan asukaslähtöisyyttä ja kestävää kehitystä. Tällaisella päätöksellä vaikeutettaisiin kohtuuttomasti oppilaiden ja heidän perheittensä elämää, ja lisättäisiin ruuhkia ja saasteita. Tapiolan Kilta vaatiikin, että Tapiolan koulun oppilaille on remontin ajaksi löydyttävä terveelliset ja turvalliset väistötilat Tapiolan alueelta. Koulun remontti on myös toteutettava suunniteltua nopeammin, mm. huolellisella suunnittelulla ja antamalla työhön riittävät resurssit. Tapiolan Killan vetoomus kaupungille Adressi Tapiolan keskustan kansallismaiseman puolestaLisätty: 14.10.2010Tapiolan keskustan asemakaava (Tapiolan keskus, 210418 Vaihe I) on parasta aikaa kaupungin käsittelyssä ja tulossa kohta nähtäville. Tapiolan Kilta tukee kaupungin pyrkimyksiä kehittää Tapiolaa entistäkin viihtyisämmäksi, asukaslähtöisemmäksi ja toimivammaksi kaupunginosaksi, mutta sen mielestä Espoon kaupungin 16.11.2010 asti nähtävillä oleva Tapiolan keskustan asemakaavan muutosehdotus ja sen liitteenä esillä olevat visiot keskustan kehittämisestä ovat suuressa ristiriidassa Tapiolan suojelemisen kanssa. Esitetty rakentamisen määrä ja massoittelu muuttaisi oleellisesti Tapiolan maisemaa ja kaupunkikuvallista kokonaisuutta. Tapiolan kansallismaisema on vakavasti uhattuna. Osallistu Tapiolan kulttuuriympäristön pelastamiseen ja kansallismaiseman vaalimiseen allekirjoittamalla oheisesta linkistä löytyvä adressi Tapiolan säilyttämisen ja arvokkaan kehittämisen puolesta. Tapiolan Kilta ry luovuttaa adressin kaupungille yhdessä kaavamuutoksesta annettavan lausuntonsa kanssa ja toivoo sen vaikuttavan Tapiolan kehittämissuunnitelmiin myös tulevaisuudessa. http://www.adressit.com/tapiolaTapiolan keskustan kaavaehdotus nähtävilleLisätty: 1.10.2010Tapiolan keskustan asemakaavaehdotus (Tapiolan keskus, 210418 Vaihe I) on tulossa nähtäville 18.10.2010. Hankkeen tavoitteena on tutkia maanpäällisen metroaseman sijaintipaikkaa ja mahdollistaa Länsituulentien Gallerian I-vaiheen rakentaminen sekä liikekeskuksen lisärakentamisen I-vaihe. Käytännössä kaavahanke merkitsee Merituulentietä sivuavan rakennusmassan perinpohjaista uudistamista liikekeskustan alueella, alkaen nykyisen K-marketin talon purkamisesta ja tilalle rakennettavasta 8 asuinkerrostalon ryhmästä. Nykyisellään Merituulentie ja Sampokujan molemmin puolin sijaitseva suunnittelualue on keskeinen osa Tapiolan vanhaa puutarhakaupunkia, jonka historia alkaa Aarne Ervin 1950-luvun Tapiolan suunnitelmista. Koska suunnittelualue on tärkeä osa Tapiolan valtakunnallisesti arvokasta ympäristöä, on kaupunkikuvaan, korttelirakenteeseen, rakennus- ja ympäristönsuojeluun kiinnitettävä erityistä huomiota. Tapiolan Kilta rohkaisee Tapiolan asukkaita tutustumaan hankkeeseen, ja ilmaisemaan mielipiteensä sen toimivuudesta ja soveltuvuudesta puutarhakaupungin ilmeeseen. Kaavahanke Tapiolan Killan verkkosivuilla Hankkeen viralliset sivut ja materiaali Espoon sivuilla Tapiolan liikekeskustan ja Revontulentien asemakaavat kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyynLisätty: 11.9.2010Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee keskiviikkona 15.9. Tapiolan liikekeskustan ja Revontulentien pohjoispuolen asemakaavoja. Liikekeskustan asemakaava on tarkoitus hyväksyä nähtäville, ja Revontulentien kaava kaupunginhallituksen jatkokäsittelyyn. Seuraa kaavojen käsittelyä lautakunnan sivuilta ensimmäisestä alla olevasta linkistä. Vaikuta myös päätösten tekoon suoraan oman valtuutettusi kautta (ks. jäsenten yhteystiedot jälkimmäisestä linkistä). Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouskutsu 15.9.2010 Kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenten ja varajäsenten nimet ja yhteystiedot Tapiolan Killan tapahtumat syksylläLisätty: 9.9.2010Tapiolan Kilta osallistuu puutarhakaupungin syksyn ja talven vastaanottamiseen kahdessa eri tapahtumassa: 18.11.2010 Killan ja Suur-Tapiolan asukasfoorumin yhteinen tilaisuus puutarhakaupungin kunnossapidosta Tapiolan Koulun auditoriossa klo 18. Tapahtumassa pohditaan Tapiolan viihtyvyyttä, sen ympäristöä ja kuntoa yleensä. Samalla kuvaamme ongelmakohtia ja pohdimme, miten saamme näiden asoiden tiimoilta parannusta aikaan. 20.11.2010 Tapiolan Killan joulunavaus yhdessä Tapiola Toimii ry:n kanssa alkaen klo 11 Heikintorilla. Mukana on laulukuoro viihdyttämässä tapiolalaisia, sekä Killan edustuspisteellä tarjolla glögiä ja piparkakkuja. Tule kanssamme myös keskustelemaan yhdessä Tapiolan ajankohtaisista kysymyksistä! Kummankin tapahtuman tiedot tarkentuvat edelleen ajankohtien lähestyessä. Tervetuloa! Remontoitu Kino Tapiola avattiin uudelleenLisätty: 15.8.2010Tapiolan perinteikäs, yli 50 vuotta toiminnassa ollut elokuvateatteri Kino Tapiola avasi ovensa uudelleen perjantaina 13.8 kahden vuoden remontin jälkeen. Avajaispäivän ensimmäinen esitys oli kotimainen "Sisko tahtoisin jäädä", joka veti teatteriin runsaasti väkeä. Perinteinen elokuvateatteri on korjattu ja ehostettu 1950-luvun tyyliin, ja mm. takaseinän alkuperäiset aitiot on otettu uudelleen käyttöön. Tekniikka on kuitenkin uusittu kokonaan, mitä selkeimmin ilmentää teatterin varustaminen nykyaikaisella digitaalisten 3D-elokuvien esityskalustolla. Kino Tapiolan elokuvien esittämisestä vastaa Espoo Ciné. Lisäksi teatteria voidaan käyttää tarvittaessa esimerkiksi kokous- ja juhlatiloina. Tapiolan Kilta toivottaa Kino Tapiolalle menestystä, ja kehottaa asukkaita käymään elokuvissa niin usein kuin mahdollista! Lue lisää: "Remontoitu Kino Tapiola aukeaa tänään" (HS 13.8.2010) Kino Tapiolan virallinen sivusto ja esitysaikataulut Tapiolan tennispuisto on säilytettäväLisätty: 21.7.2010Espoon kaupunki on suunnitellut rakentavansa Tapiolan tennispuiston paikalle asuntoja. Hyväkuntoinen, perinteikäs ja asukkaiden liikuntamahdollisuuksille tärkeä urheiluhalli ulkokenttineen on näin ollen jäänyt purku-uhan alle. Kaupungin suunnitelmia puiston purkamiseksi on perusteltu tarpeena tiivistää rakennuskantaa tulevan metro-aseman ympäristössä. "Siihen voi saada jopa 20 miljoonan arvoiset asuntorakennusoikeudet", on todennut Espoon teknisen toimen johtaja Olavi Louko (HS 2.7.2010) esittäen samalla paikkaansapitämättömän väitteen, jonka mukaan tennishallilla ei olisi käyttäjiä. Tapiolan Kilta kannattaa tennispuiston säilyttämistä sen muodostaessa olennaisen kohteen paitsi puutarhakaupungin perusarvoille, ennen kaikkea asukkaiden hyvinvoinnille ja virkistäytymiselle. Lue täältä Killan hallituksen jäsen Mari Nevalaisen kirjoitus "Tapiolan tennispuisto säilytettävä" (julkaistu LV 14.7.2010) Jos kannatat tennispuiston säilyttämistä, suosittelemme osallistumaan myös nimenkeräysadressiin, joka löytyy kirjan muodossa tennispuiston hallista (osoite Tuulikuja 1). Steniuksenkummun valtuustokokouksen äänestyslistat Killan nettisivuilleLisätty: 16.6.2010Espoon valtuusto palautti Steniuksenkummun asemakaavan takaisin valmisteluun kokouksessaan 24.5.2010. Päätös syntyi äänin 34-30. Palautusohjeisiin annettiin kaavan uudelleenvalmistelusta mm. seuraavat määräykset: - kaavan rakennusoikeutta pienennetään nykyisestä 17 300 km2:sta noin 12 000 km2:een, jolloin suunnittelussa voidaan nykyistä paremmin huomioida alueen ominaispiirteet - rakennukset sijoitetaan siten, että Merituulentietä molemmin puolin reunustava Tapiolalle ominainen vihervyöhyke säilyy yhtenäisenä. Lue täältä ketkä valtuutetut äänestivät kaavan palauttamisen puolesta Katso myös Länsiväylän artikkeli (26.5.2010) kaavan palautuksesta Tapiolan Killan oma lehti on ilmestynyt!Lisätty: 23.5.2010Tapiolan Killan uusi ilmaislehti "Tapiolan Kilta 2010" on jaettu Suur-Tapiolan alueen kotitalouksiin viikonlopun 22-23.5 aikana. Killan hallituksen toimittama lehti sisältää kaikkia tapiolalaisia koskettavaa asiaa aina Tapiolan historiikeista ja muistelmista alueen nykykaavoitukseen, kehitysnäkymiin ja uutisiin. Katso lehden pdf-verkkoversio täältä! Onko kotipihassasi tai parvekkeessasi ainesta Tapiolan kauneimmaksi pihaksi? Ilmoittaudu Tapiolan Killan pihakilpailuun täältä! Tapiolan Killan vuosikokous pidettyLisätty: 26.4.2010Tapiolan Killan sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Tapiolan Lämmön tiloissa maanantaina 26.4.2010. Kokouksessa Killan uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Marja-Liisa Pietilä, Jukka Silveniuksen jatkaessa varapuheenjohtajana. Killan sihteerinä jatkaa Pekka Pere ja rahastonhoitajana Pirjo Pentikäinen. Muilta osin uudessa hallituksessa jatkavat entiset jäsenet Tuomas Kahma, Jussi Laine, Kati Miettinen, Mari Nevalainen, Ulriikka Savela-Huovinen ja Pirkko Söderman. Tule mukaan Tapiolan Killan kevääseen!Lisätty: 15.4.2010Tule mukaan Tapiolan Killan kevääseen 29.5 osana Tapiolan KesäStarttia! Luvassa on kirpputori sekä pulla- ja mehutarjoilua, musiikkia, taidetta ja paljon muuta ohjelmaa, joka tarkentuu kevään aikana. Pysy kuulolla ja varaa paikkasi kirpputorille ajoissa! Katso lisätietoa Tapahtumia -sivulta. Tapiolan Killan vuosikokous pidetään 26.4.2010Lisätty: 12.4.2010Tapiolan Killan sääntömääräinen vuosikokous pidetään maanantaina 26.4.2010 klo 17.30. Kokouspaikkana on Tapiolan Lämmön neuvotteluhuone Kylli, osoite Kalevalantie 5. Kokouksessa esitellään mm. yhdistyksen vuosikertomus sekä valitaan Killalle uusi hallitus ja puheenjohtaja kaudeksi 2010. Tervetuloa! Tapiolan Killan uusi nettisivusto on avattu!Lisätty: 27.3.2010Tapiolan Killan uudet nettisivut on avattu julkiseen verkkoon 27.3.2010. Ulkoasuaan myöten perusteellisesti uudistetulta sivustolta löytyy nyt huomattava määrä parannuksia ja uusia ominaisuuksia vanhaan sivustoon verrattuna. Uudella sivustolla on nähtävissä mm. jatkuvasti elävä kuvagalleria Tapiolasta, Tapiolan interaktiivinen kartta, mahdollisuus liittyä Killan vasta-avatulle postituslistalle, kuukausittainen gallupkysymys ja tietopalkki puutarhakaupungin lähitulevaisuuden tärkeimmistä uutisista ja tapahtumista. Lisäksi sivustolta on luettavissa uusi Tapiolan kehittämisestä kertova tietoisku, joka sisältää nyt entistä kattavamman, osin kuvitetun paketin Tapiolan tärkeimmistä rakennushankkeista, joihin Kilta on ottanut kantaa. Kilta julkaisee nyt myös kaikille avointa nimilistaa Espoon valtuuston jäsenistä, jotka ovat äänestäneet tärkeimmissä Tapiolaa koskevissa kaavapäätöksissä kyllä tai ei. Sivuston uudistuksen myötä toivomme asukkaiden pysyvän entistä paremmin tietoisina siitä mitä Tapiolassa tapahtuu, mitä Kilta tekee ja miten asukkaiden äänestämät valtuutetut käyttäytyvät Tapiolaa koskevissa päätöksissä. Kaiken kaikkiaan toivomme sivustouudistusten osaltaan auttavan Tapiolan ihmisläheisessä kehittämisessä ja siinä, mikä on Killan päätarkoitus: edustaa puutarhakaupungin asukkaita yhdessä tapahtumien järjestämisen ja muun yhteistyön ohessa. Lähipäivien aikana sivusto hakee vielä muotoaan, joten otamme kaiken rakentavan palautteen vastaan kiitoksella. Tervetuloa! |
Tapiolan uutisia ja tapahtumia: 12.2 Tapiolan talvirieha 11.2 Lions Club Tapiolan hyväntekeväisyys- konsertti 11.2-19.2 Suomen suurin pienoisrautatie Heikintorilla 31.1 Valtuutetut haluavat kaupunginteatterin Espoon keskukseen 10.1 Suomalainen kirjakauppa sulkee ovensa Tapiolassa 6.1 ELY-keskuskaan ei halua lisää torneja Tapiolaan Elokuviin Tapiolassa? Katso täältä Kino Tapiolan viikko- ohjelmisto! |



